Maksimir

Ilica-kadun julkisivut heijastivat raitiovaunun kirskunan ja kolinan hahmottomaksi kumuksi. Kumu mutkitteli vaunun perässä kapeaa katua pitkin itään.

Oli sumua. Kadunkulmissa kohmeiset miehet noukkivat grilleistään maissia ja kastanjoita nälkäisille. Josip Jelačićin aukiolla vaunuun nousi miehiä, joiden kanssa jaoin päämäärän. He puhuivat englantia, kovaan ääneen, ja heistä näki, että päivä oli jo pitkällä.

Kvaternikovin aukiolla vaunu täyttyi lyhyttukkaisista, tummiin pukeutuneista pojista. Osa heistä ehti pysäkille vasta kun ovet sulkeutuivat. Kuski päätti lähteä. Pojat hakata lähtevän vaunun ikkunoita. Pysäkille jääneiden ystävät nauroivat tilanteelle. He, joiden päämäärä oli toinen, uppoutuivat syvemmälle huomaamattomuuteensa.

Englantia puhuvat eivät ymmärtäneet, että koko vaunu ymmärsi, mitä he sanoivat. Poikien sanoman taas ymmärsi, vaikka kielestä osasikin vain murto-osan. Takkien selkämykset vuosilukuineen selvensivät, mikäli kysyttävää jäi.

Matka oli tietenkin rauhallinen. Kaupungilla, raitiovaunussa tai katsomossa ei ollut vastustajia. Oli sunnuntai ja sumuista.

Maksimirska-kadun varren jalkakäytävät ja liikkeet täyttyivät matkan edetessä kohti päätöstään. Viimeisessä risteyksessä oli jo kuhinaa. Virkavalta valvoi kulkua ja kulkijoita, mutta tehtävää ei ollut.

Kadunkulmassa oli kioski ja kioskin vieressä koju. Onnistuin ostamaan huivin hapuilevalla kielehkölläni. Kun matkaa katsomolle jatkoi, kohtasi pähkinäkauppiaiden jonon. Jokainen myi samoja pulleita pusseja. Pienet pöydät notkuivat. Ilmassa leijui istuinalustaksi myytyä valkoista styroksia. Lipunmyyntikopille vievien metalliaitojen välissä valui verkkainen jono.

Päätykatsomon nurkalla istui, seisoi ja odotti nuorten, vakavien miesten joukko. Pistäviä katseita, naurua. Ajeltuja päitä ja pulleita takkeja. He, jotka ottelusta eivät halunneet tietää, suuntasivat kadun toisella puolella Maksimir-puiston portista sisälle.

Sivukatsomon edustalla oli puolisekava pysäköintialueen ja kokoontumisaukion kyhäelmä. Jotkut saivat ajaa alueelle. Suurin osa saapui kävellen. Minä ja muut muualta tulleet otimme huonoja kuvia.

Kävin kiertämässä kentän niiltä kulmilta, joille pääsyä oli. Itäkatsomo, jota ei saanut käyttää maanjäristyksen jälkeen, ja jonka alta katsottiin viereiselle harjoituskentälle. Päätykatsomo, jonka seinät, portit, ikkunat ja pylväät oli maalattu käyttäjien toimesta. Maalauksissa näkyi seuran, maan ja alueen historia. Ottelut ja taistelut yhdistyivät, samoin armeijat ja kannattajat. Etelänurkalla kävin katsomassa itsenäistymissodan muistomerkkiä. Kivitaulun mukaan hajoamissodat ja itsenäistyminen alkoi täältä. Messinkilaatat ympärillä vaikuttivat olevan samaa mieltä.

Stadion on sininen, lasia ja betonia. Suuria pylväitä, palkkeja ja pintoja. Alkuperäistä ilmettä on peitetty maalilla ja levyillä. Terrakotan värisiä aksentteja, kaupunkiin ja historiaan viittaavia lakanoita ja maalauksia.

Katsomon alla oli hämärää ja savuista. Makkarat tirisivät ja kosteus tihkui. Tarjonta oli samaa kuin muuallakin, vain makkaroiden tyyli ja oluen merkki erottivat kioskit muusta maanosasta.

Stadion oli kuin luolasto. Sen betoninen alapuoli tuntui ikuiselta, luonnolliselta. Muotoutuneelta. Kioskit olivat kevyitä, WC-tilat kopeissa. Puheensorina kaikui kuin hyvissä juhlissa. Rakenteita oli siellä, missä niitä oli tarvittu ja minne niitä oli jäänyt.

Katsomoon kiivettiin. Portaikkoja oli monta. Katsomo ei ollut korkealla, mutta kaukana, yläkatsomo vielä kauempana. Katsomon ja kentän välissä oli tasanne, aita, median työtilat, käytöstä poistettu pienempi katsomo, betonia ja sinisellä peitetyt juoksuradat. Kenttä oli kaukana jokaisesta kaikkialta. Katsojia oli vain lännessä ja pohjoisessa. Vieraita ei ollut.

Ennen ottelua tunnelma oli raukea. Ei valmistauduttu taisteluun. Musiikki soi liian kovalla. Otin kuvat massiivisista valopylväistä ja tyhjistä katsomoista. Näyttötaululla pyöri mainoksia. Paahdettujen muovipenkkien sini oli jo väsynyt. Portaikkojen kelta oli haalistunut. Päätykatsomo ripusti kahden kerroksen korkuisen banderollinsa vasta vihellyksen nurkilla. Tämä oli ottelu muiden joukossa.

Pelaajat saapuivat tunnelista uniformupukuisten naisten muodostaman kujan halki. Taustalla huojui puhallettava olutpullo.

Tuloksen näki jo aloituspotkusta. Kotijoukkueen ei tarvinnut hikoilla, eikä sitä vaadittu katsomostakaan. Pääty antoi vaikuttavan rutiinisuorituksen. Ottelun keskivaiheilla sytytettiin kuin velvollisuudesta soihtumeri. Tunnelma pysyi kasassa, vaikka kattoa ei ollut. Onneksi ei satanut.

Olutta ja paukkumaissia tuotiin katsomoon. Mies, joka istui vieressäni, soitti useita kiihkeitä puheluita ja poistui viidenkymmenen minuutin jälkeen. Lapsiperhe edessäni hieman sen jälkeen. Isä jäi katsomaan ottelun loppuun.

Tulos oli sopiva, se mitä pitikin. Otteluruuhkan keskellä ei tarvittu muuta. Sekä pelaajat että katsojat poistuivat kylläisinä. Sunnuntai-ilta pimeni. Hengitys höyrysi.

Kaupunki jatkoi elämää stadionin ympärillä. Valot olivat syttyneet. Pysäkit täyttyivät lähtijöistä.

Nousin raitiovaunusta muutamaa korttelia ennen määränpäätäni, jotta sain ostettua maissin vanhalta mieheltä. Avotuli, paljon suolaa, käteisellä. Harmaantuneet rakennukset Ilican varrella kuljettivat minut kylmään rappukäytävään.